Meidän tarina

Karvakorvien perustajat Virva ja Vesa, sekä Roki-koira.

Sara, sekä koirat Inna, Domi ja Hera.
Vuonna 1996 iski Virvalle ja Vesalle ajatus oman yrityksen perustamisesta ja itse itsensä työllistämisestä. Eläinala valikoitui omaksi jutuksi; olihan Virva ollut pikkutytöstä asti kovin eläinrakas, ja niin pienet kuin suuremmatkin eläimet olivat vuosien aikana tulleet tutuiksi. Vähän aikaa pyöriteltiin ajatusta siitä, minkä tyyppistä bisnestä kokeilemaan lähdettäisiin, ja eläintarvikekauppiaaksi päädyttiin. ”Hyppy syvään päätyyn”, kuten Virva itse ilmaisi yrityksen perustamisaikoja muistellessaan.
Karvakorvat perustettiin Ravattulaan, vanhaan hirsitaloon, joka alkoi täyttyä eläintarvikkeista. Kun vuokrasopimus purettiin, tuli pakon edessä muutto kaupungin sisällä Hepokultaan: myymälän lietolaisia asiakkaita harmitti muutto, sillä sijainti koettiin hankalaksi, ja ajatus toisen myymälän avaamisesta Lietoon sai alkunsa. Pian aukesikin Lietoon Hämeentien varteen toinen myymälä, ja toiminta jatkui kahden toimipisteen voimin. Vuonna 2015 Hepokullan myymälästä päätettiin luopua, ja keskittää jaksaminen ja voimavarat Lietoon, kun Virvan terveydentilan kanssa käytiin vaikeaa taistelua kotioloissa. 2016 liike muutti nykyisiin toimitiloihin Kärpijoentielle.
Vuosien varrella Virva ja Vesa kokeilivat monenlaista; myös eläinten myyntiä pienen hetken ajan. Se ei kuitenkaan istunut heidän arvomaailmaansa, kun huomattiin, että osalla oli asenne ottaa pieneläimiä kovin harkitsemattomasti ja holtittomasti ja eläimiä oli vaikea myydä hyvillä mielin. Lopulta eläinten myynti lopetettiin ja Virva ja Vesa majoittivat kaikki myyntieläimet kotiinsa.
Vuonna 2017 Sara hyppäsi bisnekseen mukaan ostaessaan osan yrityksestä. Yhteistä taustaa Saralla, Virvalla ja Vesalla ei ollut, mutta alusta asti yhteistyössä painotettiin avoimuutta ja molemminpuolista luottamusta ja reilua pelinhenkeä. Tavoitteena oli keventää Virvan ja Vesan vastuuta ja yhdistää nuoren into, näkemys ja osaaminen ja pitkään toimineiden yrittäjien valtava kokemus.
Vuoden 2022 alusta Karvakorvista on löytynyt myös trimmaus- ja pesupalvelut Saran trimmaaja-opiskeluiden myötä. Kynsienleikkuupalvelu on toiminut jo vuosia, ja viikoittain Saralla käy noin 50 koiraa hoitamassa kynnet kuntoon.
Sara Uusitalo
Suurella intohimolla eläimiin ja yrittämiseen suhtautuva, helposti lähestyttävä, äänekäs höpöttäjä, jolle sydämenasia on palvella jokaista eläinasiakasta yksilöllisesti ja rakkaudella.
Koulutus:
-Livia Paimio, eläintenhoito, trimmaajan osaamisala
-Taitotalo Helsinki, eläintenhoito, eläintenkouluttajan osaamisala (eläintenkouluttajan ammattitutkinto)
Lemmikit:
6 koiraa
-Mittelspitzit Elle ja Inna, kasvatustoimintaa nimellä Akwarellan
-Tiibetinmastiffit Hali ja Hera
-Pyreneittenkoira Hymy
-Cane corso Ruu
2 maatiaiskissaa Örkki ja Pikku
1 minipossu Hertta
– FWB-ruuna Mörkö, FWB-tamma Riia ja 2024 syntynyt FWB-tamma Myy
– Suomenhevoset Fiiu sekä tämän 2024 kesällä syntynyt orivarsa Jallu ja 2025 kesällä syntynyt tammavarsa Minttu
Parasta eläintarvikekauppiaana:
Ihanat asiakkaat ja keskustelut, missä saa oma into eläimiin näkyä! Se fiilis, kun saat palvelullasi ratkaistua asiakkaan murheen, tai pystyt olemaan avuksi jossain asiassa, joka mietityttää.
Nautin myös vaihtelevista päivistä joissa aina erilainen sisältö ja siitä, että omalla toiminnalla voi suoraan vaikuttaa kaikkeen (hyvässä ja pahassa, heh!).
Myös se, että saat haastaa itseäsi jatkuvasti ja kehittää osaamista koko ajan, on tärkeää. Koskaan ei ole valmis.
Vaikeinta eläintarvikekauppiaana: Taloudellisen turvallisuudentunteen saavuttaminen, ehdottomasti! Nykyinen kilpailutilanne ja maailmantilanne ylipäätään hankaloittaa kaikkea yrityksen kehittämiseen ja pärjäämiseen liittyvää.
Virva Jalavikko
Pitkänlinjan eläinalan yrittäjä, jolla kokemus jos jonkinmoisista lemmikeistä. Asiakaslähtöinen ja ammattitaitoinen palveluote: lemmikkisi tyytyväisyys on sydämen asia!
Koulutus:
Sisätautien ja kirurgian sairaanhoitaja
Yrittäjä vuodesta 1996
Lemmikit:
2 koiraa, collie Roki ja valkoinenpaimenkoira Eemeli
2 kissaa, maine coonit Merlin ja Macy
3 hevosta, puoliverinen Riina, suomenhevonen Särmä ja shetlanninponi Hiisku
Parasta eläintarvikekauppiaana:
Eläinala, joka kokonaisuudessaan melko positiivisesti virittynyt! Asiakaspalvelu, se, että saa käydä keskusteluja asioista, jotka itseä kiinnostaa (eläimet), ja olla mukana tarjoamassa tukea myös niissä lemmikin elämän vaikeissa hetkissä.
Vaikeinta eläintarvikekauppiaana:
Taloudellisen tilanteen kohtuullisena ylläpitäminen, kun jollain tarvitsee itsekin yrittää elää. Kilpailutilanne yleisesti, tasapainoilu, jotta yritys pysyy elinvoimaisena.
Vesa Jalavikko
- Yrittäjänä vuodesta 1996
Tarkempi esittely tulossa! 🙂
Heidi Jalavikko
Virvan ja Vesan tytär, joka on kasvanut Karvakorvien parissa, mutta liittynyt isommin mukaan porukkaan vasta syksyllä 2024. Kokemus alalta ei vielä yrittäjien veroinen, mutta innostus oppia uutta kova! Heidi vastaa sosiaalisesta mediasta ja muista IT-osaamista tarvitsevista jutuista.
Koulutus:
Tieto- ja Viestintätekniikka, Insinööri – 2023
Lemmikit:
2 koiraa, collie Roki ja valkoinenpaimenkoira Eemeli
2 kissaa, maine coonit Merlin ja Macy
3 hevosta, puoliverinen Riina, suomenhevonen Särmä ja shetlanninponi Hiisku
Myymälämme
Kärpijoentie 1, 21420 LIETO
p. 02 487 6707
Puolalankatu 4, 20100 TURKU
p. 050 301 8973
Aukioloajat
ma-pe … klo 10-18
la ……….. klo 10-14
